Liikkeelle 2019!

Hyvää uutta vuotta 2019! Ei turhia uudenvuodenlupauksia. Vuodenvaihteessa aika kulkee samalla tavalla kuin muutenkin eikä numeroiden vaihtumisella ole merkitystä elämänkulun kannalta.

Vuoden lopun työkiireiden, pikkujoulujen ja joulunaluskiireiden loputtua sekä juhlapyhien ansaitun herkuttelun jälkeen on talviarjen alkaessa aika antaa hetki itselle. On aika kysyä itseltä, läheisimmältä ystävältä, olenko tyytyväinen tekemisiini vai haluanko muuttaa  jotain? Jos vastaat ensimmäiseen kysymykseen kyllä ja toiseen ei, tämä teksti ei ole sinulle.

Muutosta elämään

Tarve muutokseen voi olla pieni tai iso. Useimmiten ihmisten ajatukset muutoksesta liittyvät omiin elintapoihin ja hyvinvointiin. Vuodenvaihteessa näitä asioita tulee usein pohdittua. Elämä on keskeneräinen projekti, jonka suorittamiseen tarvitaan elämänvaiheesta riippuen erilaisia voimavaroja. Miten voisi auttaa itseään selviämään arjesta paremmin vai voisiko välillä olla tyytyväinen ja jopa onnellinen?

Hyvän terveyden ja fyysinen kunnon merkityksen huomaa vasta kun sen menettää. Tänään näin ikkunastani reippaan keski-ikäisen naapurini liukastelevan jalka kipsattuna kyynärsauvojen kanssa jäisellä pihalla. Aina ei vastoinkäymisiltä voi välttyä, mutta hyvä fyysinen kunto auttaa sietämään ja toipumaan huonoina aikoina.

Täydellisyyden tavoittelu sopii joillekin, useimmille ei. Liian kova vaatimustaso johtaa pikaiseen tuskastumiseen. Viisasta on edetä maltillisesti. Muutoksen pohdinnassa kannattaa hyödyntää ystävien, tuttavien ja ammattilaisten apua. Selfhelp-oppaat ja netti voivat olla apuna, jos osaa ja jaksaa selata ja valita valtavasta määrästä tietoa itselle sopivat vaihtoehdot. – Voi hyvien neuvojen sijasta saada informaatioähkyn.

Pohdi ajankäyttöäsi

Kannattaa miettiä voisiko nipistää muista puuhista tuokion sieltä toisen täältä liikunnalle ja omien elintapojen pohdinnalle? Meistä jokaisella lienee turhiksi koettuja aikaa vieviä askareita, joita teemme tavan vuoksi.

Syyllistämättä ketään, voi esittää runsaasti kysymyksiä ihmisten ajankäytöstä. Onko esimerkiksi pakko viivytellä aamuisin sängyssä vaikka tietää nukkuneensa tarpeeksi? Onko järkevää käyttää viikoittain tunteja erilaisten ruutujen ääressä, vaikka tietää sen olevan pois jostain muusta? Tuottaako kauppakeskuksissa oleilu sellaista mielihyvää, jota todellisuudessa kaipaamme? Tarvitseeko kodin aina kiiltää? Voisiko musiikin kuuntelun tai lukemisen (äänikirjat, podcastit yms) yhdistää nappikuulokkein liikuntaharrastukseen? Voisiko itse tekemisen sijasta ostaa joitakin palveluita?

Tee päätös

Oman kuntosi kohentamista ja liikuntaa et voi ulkoistaa toisille. Myös ravitsemus ja syöminen ovat omia hyvin henkilökohtaisia valintojasi. Liikkuminen ja syöminen ovat elämän perusasioita, joilla on ratkaiseva merkitys omalle hyvinvoinnillesi. Mistään ei välttämättä tarvitse luopua kokonaan. Ajankäyttö on priorisointi- ja järjestelykysymys, joka vaatii pientä paneutumista omiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Välttämättä tavoitteenkaan ei tarvitse olla heti kirkkaana mielessä, se voi selkiintyä vasta matkan varrella.

Aseta itsesi ja oma hyvinvointisi joskus muiden muka tärkeämpien tehtävien edelle. Moni unohtaa helposti itsensä ja ajattelee luontaisesti enemmän läheistensä tarpeita kuin omiaan. Perheelle kelpaa varmasti silloin tällöin einesruoka, varsinkin jos ruokapöydässä on keittiöuupumuksen ärsyynnyttämän äidin tai isän sijasta liikuntatuokion elvyttämä tyytyväinen ja energinen vanhempi.

En ole kuullut kenenkään katuneen liikunnan aloittamista. Päinvastoin pienikin ryhtiliike vapauttaa ja lisää energiaa ja auttaa jaksamaan arkipäivän haasteissa. Katsooko sinua tulevana vuonna peilistä tuttu, mutta entistä piristyneempi, hyväkuntoisempi ja tyytyväisempi ystävä?

Alkuun pääset lukemalla esimerkiksi tämän blogin aiempia kirjoituksia:

Katso  myös vuodenvaihteen tarjoukset.

Hyviä treenejä vuonna 2019!

20190101_034309_0000

Tämän ja muita liikuntablogeja löydät myös PT pankista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s