Lomalla liikkuen!

Lomakauden ollessa vilkkaimmillaan kirjoitan blogiini lomailun ja liikunnan yhdistämisestä.

Moni ajattelee kesää odotellessaan, että sitten lomalla auringon paisteessa ja kesätuulen suhinassa  on aikaa liikkua, kohottaa kuntoa ja parantaa hyvinvointia. Loma-ajan koittaessa huomataan, että kalenteri onkin täynnä festivaaleja, juhlia, sukulaisvierailuja, lomamatkoja jne…

Lepo ja lomailu ovat ansaittuja, mutta omasta kunnostaan voi ja kannattaa silti pitää huolta. Silloin paluu arkeen ja omiin liikuntarutiineihin on helpompaa.

Jos olet tavoitteellinen kuntoliikkuja, varsinkin kesälajeissa, kunnon ylläpito ja kehittäminen ovat sinulle selviä asioita. Niistä on kuitenkin paljon hyötyä muillekin, kun loma on ohi ja arki taas alkaa.

Mökkeily tai kotiloma

Kesämökillä tai omassa pihapiirissä on monta mahdollista tapaa pitää kuntoa yllä. Tutuimpia lienevät piha- ja kunnostustyöt, halonhakkuu, mattojen pesu ja tamppaus sekä veden ja puiden kanto. Puoli tuntia piha- tai kotitöitä ei kuitenkaan korvaa muun päivän passiivisuutta. Monipuolinen puuhastelu lyhyissäkin jaksoissa on eduksi.

Esimerkiksi halonhakkuu vaikuttaa lähes koko kehon lihaksistoon. Tehoalueita ovat erityisesti yläselän, rinnan ja vatsan lihakset. Pöllien nostelu on kuin kyykky tai maastaveto. Muista vain pitää hyvä asento.

Toinen monipuolinen liikuntavaihtoehto on soutu, mikäli siihen on mahdollisuus. Se on erinomaista kestävyysliikuntaa. Soudun on todettu olevan yksi parhaiten hapenottoa parantavista lajeista. Polkupyörä löytyy lähes jokaisesta kodista. Rasvaa ketjuihin ja menoksi!

Kannattaa myös hankkia lähialueen retkikarttoja ja ulkoilla luonnossa. Kotisi tai mökkisi lähistöltä löytyy varmasti mielenkiintoisia paikkoja joissa et ole liikkunut. Mikään ei myöskään estä tekemästä lihaskuntoliikkeitä luonnon helmassa tai käymässä lenkillä pari kertaa viikossa.

Lapsiperheissä jälkipolvi on hyvää liikuntaseuraa. Lasten kanssa sulkapallomatsi, trampoliinihyppely, sukeltelu, suunnistus, juoksulenkki pyöräilevän lapsen rinnalla tai leikkimielinen yleisurheilukilpailu tuo helposti hien pintaan – ja on hauskaa. 

City -lomailija

Kaupungissa lomaansa viettävän kalenterin täyttävät helposti esimerkiksi festarit, vierailut, kesäteatterit ym. kulttuuritapahtumat, mikä onkin mielenkiintoista ja virkistävää. Kuten mökilläkin aina voi tietysti vain löhöillä, esimerkiksi lähipuistoissa tai terassilla. Toki tämä on lomalla sallittua, mutta liikunnan avulla jaksaa kenties vielä paremmin osallistua muuhunkin mielenkiintoiseen kesäelämään.

Kaupungissa on helpompi pitää kiinni omista treenirutiineistaan kuin matkoilla tai mökillä. Jos tavoitteena ei ole kilpailla, kesällä voi hellittää. Kesä on myös parasta aikaa kokeilla uusia lajeja. Suomen kesä on lyhyt ja kaikki lämpö ja valo kannattaa käyttää hyväksi. Uudet lajikokeilut voi myös yhdistää erilaisiin tapaamisiin esimerkiksi ystävien tai sukulaisten kanssa.

Etävalmennus

Jos haluat tukea liikuntaharjoitteluusi sinne missä lomailetkin, etävalmennus voisi olla vaihtoehto.  Personal trainer laatii sinulle oman treeniohjelman tarpeidesi mukaan. Hän ottaa huomioon lomaympäristösi, aikataulusi ja tavoitteesi.

Ohjelma voi koostua mökillä toteutettavasta liikunnasta, tai kaupungin tai hotellisi tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Sopiva kokonaisuus kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen löytyy varmasti.

Neuvoja kesätreeniin? Autan mielelläni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s