Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia

Suunnistus on mitä parhainta kesäliikuntaa. Kunto kasvaa ja samalla saa luontoelämyksiä. Hirvi saattaa juosta viiden metrin päästä tai soitimella oleva metso uhitella korpimetsässä.  Poissa on myös asfaltilla juoksun yksitoikkoisuus.

Nyt kun ulkona sataa ja Jukolan viestikin jäi tänä vuonna koronan vuoksi järjestämättä, on hyvä hetki muistella vanhoja.

Jukolan viesti

Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistuskilpailu, jota on järjestetty vuodesta 1949. Tuona aikana tapahtuma on kasvanut nykymittoihinsa: viime vuonna ylitettiin 20 000 osallistujan raja. Toista yhtä suurta kisaa ei muissakaan lajeissa heti tule mieleen ainakaan Suomesta.

Osallistujia tulee ympäri maailmaa ja ainutlaatuista on se, että samalla lähtöviivalla ovat lähes kaikki maailman parhaat suunnistajat. Kisa on arvostettu myös huippujen keskuudessa. Tunnelma on ainutlaatuinen. Sitä on vaikea kuvailla – se täytyy kokea. Otsalamppu, kesäyö, kartta, kompassi ja viestin jännitys…

Olen ollut Jukolassa monta kertaa, mutta Lappeenranta vuonna 2016 on yksi ikimuistoisimpia. Rankkasade muutti majoituspellot ja parkkipaikat savivelliksi. Kukaan tuskin selvisi kuivin jaloin. Onneksi omaa autoani ei tarvinnut hinata traktorilla. Moni juuttui parkkipellolla mutaan.

Juoksin seurani II joukkueessa neljännen osuuden. Osuus sujui ongelmitta, rastit löytyivät ja joukkueen sijoitus oli hyvä, parhaan kuudenneksen joukossa. Maasto oli märkänäkin oivallinen ja pidin osuudesta.

Kun Jukolassa saa kartan käteen, ei haittaa mitä taivaalta sataa ja millaisessa suossa juoksee. Kisan tunnelma ja työ joukkueen eteen vievät mukanaan!

Leirielämää ja yllätyksiä

Kisan kuluessa telttani pohjalle oli kertynyt pari senttiä vettä ja varusteet olivat märät. Ei auttanut kuin mennä oman osuuden jälkeen saunaan ja samalla hakea kuivaa kampetta Jukolan ”kylän” myymälöistä.

Saunottuani selvisi, että seuran jälkipään joukkueesta puuttui ankkuri. Koska minut tiedettiin pitkien matkojen mieheksi, pyydettiin minut tuuraajaksi osuudelle.

Tottakai, vastasin – pitäähän se tulos saada. Siitä vain valmistautumaan aamuyhdeksän yhteislähtöön, joka on joukkueille viimeinen mahdollisuus suoriutua kisasta. Osuuteni oli 16 kilometrin ankkuriosuus. Nukkumaan ei siis ollut asiaa, joten kioskista lihapiirakka naamaan ja seuran telttaan odottelemaan.

Tuntien viileässä värjöttelyn jälkeen olo startissa oli ”hieman kankea”. Rata kuitenkin kierrettiin, rastit löytyivät ja tämäkin joukkue sai tuloksen. Suoritusaikani ei aamulla enää ollut kummoinen, eikä tyylipisteitä jaettu. Mutta olipa hyvää kokemusta ja treeniä.

Lappeenrannan Jukolassa Suomen kesä ei suosinut. Jukola tarjoaa silti aina hienoja kokemuksia ja haasteita. 15 000 kilpailijaa ja katsojat luovat ainutlaatuisen tunnelman. Legendaarisessa illan yhteislähdössä on urheilujuhlan tuntua. Parituhatta otsalampun valokeilaa etenee metsän hämärään kuin kiiltomato yleisön kannustaessa.

Sadevaatteet ja kumisaappaat tarpeen

Iltarastit hyvää treeniä

Jos haluat suunnistaa lähiympäristössäsi, tarjoavat iltarastit erinomaisen vaihtoehdon. Pääkaupunkiseudulla tapahtumia on lähes jokaiselle päivälle. Ne ovat erinomaista harjoittelua vaikkapa Jukolaan. Tai hyvä harrastus sellaisenaan.

Kokemukset vaihtelevat. Toisinaan teet virheitä kotimetsässäsi. Toisinaan taas suoritus käy kuin tanssi täysin vieraassa maastossa. Tämä kuuluu lajin luonteeseen. Koskaan en ole vielä täydellistä suoritusta tehnyt. Liekö kukaan?

Jos haluat oppia suunnistamaan vaikka kuntotapahtumia varten tai iltarasteille, ota yhteyttä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s