Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia II: Tunturisuunnistus

Tunturisuunnistus on vuosittain Lapin tunturimaastoissa järjestettävä kaksipäiväinen kilpailu. Toisaalta se on myös jokaiselle eränkävijälle tuttu kansalaistaito. Harva paikka Suomessa tarjoaa yhtä komeat puitteet liikunnalle, kuin Lapin tunturialueet. Tunturisuunnistus kilpailuna Itse kilpailuun olen osallistunut kerran. Muuten olen tunturissa suunnistanut seikkailu-urheilussa, vaeltaen ja lomaillessa. Liikkumismuodosta riippumatta Lappi tarjoaa aina hienoja maisemia ja elämyksiä. Itse kisa käydään kahden… Jatka lukemista Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia II: Tunturisuunnistus

Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia

Suunnistus on mitä parhainta kesäliikuntaa. Kunto kasvaa ja samalla saa luontoelämyksiä. Hirvi saattaa juosta viiden metrin päästä tai soitimella oleva metso uhitella korpimetsässä.  Poissa on myös asfaltilla juoksun yksitoikkoisuus. Nyt kun ulkona sataa ja Jukolan viestikin jäi tänä vuonna koronan vuoksi järjestämättä, on hyvä hetki muistella vanhoja. Jukolan viesti Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistuskilpailu,… Jatka lukemista Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia

Lomalla liikkuen!

Lomakauden ollessa vilkkaimmillaan kirjoitan blogiini lomailun ja liikunnan yhdistämisestä. Moni ajattelee kesää odotellessaan, että sitten lomalla auringon paisteessa ja kesätuulen suhinassa  on aikaa liikkua, kohottaa kuntoa ja parantaa hyvinvointia. Loma-ajan koittaessa huomataan, että kalenteri onkin täynnä festivaaleja, juhlia, sukulaisvierailuja, lomamatkoja jne... Lepo ja lomailu ovat ansaittuja, mutta omasta kunnostaan voi ja kannattaa silti pitää huolta.… Jatka lukemista Lomalla liikkuen!

Pitkä lenkki.  Miten ja miksi?

  Viimeaikoina olen julkaissut materiaalia peruskuntoliikunnasta. Jos harrastat kestävyys urheilua mikään ei korvaa perskunnon harjoittelua. Hyötyä siitä on muissakin lajeissa. Tyypillinen kilpakestävyysurheilija tekee noin 80 prosenttia treenistä teruskuntohatjoittelua. Omat suosikkini ovat pyöräily maastossa tai tiellä, luonnossa patikointi ja melonta. Talvella tietysti hiihto. Juoksu vaatii riittävän kunnon, jotta rasitus pysyy peruskuntotasolla. Tietysti kelpaa muukin itsellesi sopiva… Jatka lukemista Pitkä lenkki.  Miten ja miksi?

Patikoikaa luonnossa

Nyt luonto on vehreimmillään. Harva liikuntamuoto virkistää kehoa ja kehittää peruskuntoa yhtä hyvin kuin patikointi luonnossa. Maastoista ei ole puutetta, vaikka asuisi Helsingissä. Patikointi luonnossa on erinomaista peruskestävyysharjoittelua. Tästä kertoo jo se, että kilpaurheilijat, esimerkiksi hiihtäjät ja suunnistajat käyttävät sitä harjoittelussaan. Patikkatreeneillä on monta hyvää ominaisuutta. Pitkät lenkit Maastossa patikoiden kuntoilijakin pystyy tekemään jopa tuntien… Jatka lukemista Patikoikaa luonnossa

Kuntosalitreenin alkuun: esimerkkiohjelmat

Aiemmissa kirjoituksessani ovat olleet esillä voimaharjoittelun perusasiat. Nyt on tarkoitus antaa kaksi käytännön esimerkkiä treeniohjelmasta, jolla pääsee harrastuksen alkuun ja lihasvoima kehittyy. Esittelen kaksi esimerkkiohjelmaa. Toinen painottuu enemmän vapailla painoilla tehtäviin liikkeisiin ja toinen laiteharjoitteluun. Molemmilla ohjelmilla pääset varmasti kuntosaliharjoittelun alkuun. Kumpaankin ohjelmaan kuuluu lämmittelyosuus ja varsinaiset harjoitteet. Lämmittely alentaa vammariskiä ja valmistaa itse harjoitteluun.… Jatka lukemista Kuntosalitreenin alkuun: esimerkkiohjelmat

Suosikkiliikkeeni kuntosalilla

Nyt moni palaa saliharjoitteluun koronarajoitusten hellittäessä. Jokaisella on omia ruriinejaan voimaharjoittelussa. Samoin suosikkiliikkeitä. Niin minullakin. Oma salitreenini on 1-3 kertaa viikossa vuodenajasta riippuen. Versioita on muutamia. Niissä on mukana kuitenkin aina joitain suosikkiliikkeitäni. Suosikkiliikkeeni ovat perusliikkeitä, jotka kehittävät lihasvoimaa monipuolisesti. Painotan omissa harjoituksissani suosikkilajeissani tarvittavia ominaisuuksia tukevia liikkeitä. Jokaiselle liikkujalle on oma ohjelmansa tarpeen mukaan.… Jatka lukemista Suosikkiliikkeeni kuntosalilla

Korona -ajan treeni

Koronapandemia on pitänyt useimmat kuntosalit kiinni, ja liikunnan harrastajat ovat epävarmoja siitä miten harjoitella. Salit ja liikuntapaikat alkavat jälleen avautua, mutta pandemia-aika haastaa etsimään myös muunlaisia tapoja kehittää harjoittelua. Ulkona harjoittelu tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia ja tilaa riittää. Harva harjoitus kehittää peruskuntoa yhtä tehokkaasti kuin pitkä patikkalenkki metsässä reppu selässä. Tahti kunnon mukaan. Jos valitsee mäkisen… Jatka lukemista Korona -ajan treeni

Liikkeelle 2020

Hyvää uutta vuotta! Ei turhia uudenvuodenlupauksia. Vuodenvaihteessa aika kulkee samalla tavalla kuin muutenkin eikä numeroiden vaihtumisella ole merkitystä elämänkulun kannalta. Vuoden lopun työkiireiden, pikkujoulujen ja joulunaluskiireiden loputtua sekä juhlapyhien ansaitun herkuttelun jälkeen on talviarjen alkaessa aika antaa hetki itselle. On aika kysyä itseltä, läheisimmältä ystävältä, olenko tyytyväinen tekemisiini vai haluanko muuttaa jotain? Jos vastaat ensimmäiseen… Jatka lukemista Liikkeelle 2020

Aloittelijan kuntosaliohjelma

Monesti törmää kysymykseen millaisella ohjelmalla kuntosalitreeni kannattaa aloittaa. Netti on täynnä erilaisia versioita ohjelmista, eri tavoitteilla. On kiinteyttävää ohjelmaa, lihasmassan lisäämistä, voimanhankintaa ja niin edelleen. On yksi-, kaksi- ja kolmejakoista. On supersarjoja ja muita erityistekniikoia. Tehokas harjoittelu on kuitenkin yksinkertaista. Aloitusvaiheessa kehittyy, kun vain jaksaa harjoitella säännölisesti. Tässä kirjoituksessa jaan oman näkemykseni yksinkertaisesta tavasta aloittaa… Jatka lukemista Aloittelijan kuntosaliohjelma