Suunnistuskokemuksia IV: Rogaining

Rogaining on tavallisesta kilpasuunnistuksesta poikkeava laji, jossa ajan sijaan kilpaillaan pisteistä. Rajatussa ajassa tulee kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Kartalla on paljon rasteja, joiden pistemäärät vaihtelevat niiden vaativuuden mukaan. Myös yösuunnistus tulee osata, sillä usein osa kisasta käydään auringonlaskun jälkeen. Aika suoritukseen on rajattu, tavallisesti 8 tai 24 tuntia. Ajan ylityksestä tulee sakkopisteitä. Yleensä rasteja riittää… Jatka lukemista Suunnistuskokemuksia IV: Rogaining

Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia

Suunnistus on mitä parhainta kesäliikuntaa. Kunto kasvaa ja samalla saa luontoelämyksiä. Hirvi saattaa juosta viiden metrin päästä tai soitimella oleva metso uhitella korpimetsässä.  Poissa on myös asfaltilla juoksun yksitoikkoisuus. Nyt kun ulkona sataa ja Jukolan viestikin jäi tänä vuonna koronan vuoksi järjestämättä, on hyvä hetki muistella vanhoja. Jukolan viesti Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistuskilpailu,… Jatka lukemista Mieleenpainuvia suunnistuskokemuksia

Patikoikaa luonnossa

Nyt luonto on vehreimmillään. Harva liikuntamuoto virkistää kehoa ja kehittää peruskuntoa yhtä hyvin kuin patikointi luonnossa. Maastoista ei ole puutetta, vaikka asuisi Helsingissä. Patikointi luonnossa on erinomaista peruskestävyysharjoittelua. Tästä kertoo jo se, että kilpaurheilijat, esimerkiksi hiihtäjät ja suunnistajat käyttävät sitä harjoittelussaan. Patikkatreeneillä on monta hyvää ominaisuutta. Pitkät lenkit Maastossa patikoiden kuntoilijakin pystyy tekemään jopa tuntien… Jatka lukemista Patikoikaa luonnossa

Korona -ajan treeni

Koronapandemia on pitänyt useimmat kuntosalit kiinni, ja liikunnan harrastajat ovat epävarmoja siitä miten harjoitella. Salit ja liikuntapaikat alkavat jälleen avautua, mutta pandemia-aika haastaa etsimään myös muunlaisia tapoja kehittää harjoittelua. Ulkona harjoittelu tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia ja tilaa riittää. Harva harjoitus kehittää peruskuntoa yhtä tehokkaasti kuin pitkä patikkalenkki metsässä reppu selässä. Tahti kunnon mukaan. Jos valitsee mäkisen… Jatka lukemista Korona -ajan treeni

Liikkeelle 2020

Hyvää uutta vuotta! Ei turhia uudenvuodenlupauksia. Vuodenvaihteessa aika kulkee samalla tavalla kuin muutenkin eikä numeroiden vaihtumisella ole merkitystä elämänkulun kannalta. Vuoden lopun työkiireiden, pikkujoulujen ja joulunaluskiireiden loputtua sekä juhlapyhien ansaitun herkuttelun jälkeen on talviarjen alkaessa aika antaa hetki itselle. On aika kysyä itseltä, läheisimmältä ystävältä, olenko tyytyväinen tekemisiini vai haluanko muuttaa jotain? Jos vastaat ensimmäiseen… Jatka lukemista Liikkeelle 2020

Aloittelijan kuntosaliohjelma

Monesti törmää kysymykseen millaisella ohjelmalla kuntosalitreeni kannattaa aloittaa. Netti on täynnä erilaisia versioita ohjelmista, eri tavoitteilla. On kiinteyttävää ohjelmaa, lihasmassan lisäämistä, voimanhankintaa ja niin edelleen. On yksi-, kaksi- ja kolmejakoista. On supersarjoja ja muita erityistekniikoia. Tehokas harjoittelu on kuitenkin yksinkertaista. Aloitusvaiheessa kehittyy, kun vain jaksaa harjoitella säännölisesti. Tässä kirjoituksessa jaan oman näkemykseni yksinkertaisesta tavasta aloittaa… Jatka lukemista Aloittelijan kuntosaliohjelma

Liikuntaharjoittelun perusperiaatteet

Liikuntaharjoittelun perusperiaatteista on kirjoitettu tuhansissa blogeissa, kirjoissa ja artikkeleissa. Silti ne on ajoittain hyvä palauttaa mieleen, jotta oma treeni tuottaisi tuloksia. Tärkeimmät periaatteet ovat: progressiivisuus, spesifisyys, palautuvuus, yksilöllisyys ja säännöllisyys. En aio kirjoittaa syvällistä analyysia näistä periaatteista, mutta käyn ne lyhyesti läpi blogini muita kirjoituksia silmällä pitäen. Harjoittelun perusperiaatteet pätevät, olivatpa tavoitteesi sitten voimailussa, kehonmuokkauksessa… Jatka lukemista Liikuntaharjoittelun perusperiaatteet

Näin aloitat juoksuharjoittelun

Juoksu on monessa suhteessa helppo harrastus. Tarvitset vain lenkkikengät, ulkoiluvaatteet ja reipasta urheilumieltä. Ulos ovesta ja avoin tie odottaa innokasta juoksijaa. Mutta. Vähän aikaa juostuasi huomaat, että meno on raskasta, pulssi hakkaa lähellä maksimia ja sääriä särkee. Kuulostaako tutulta? Tähän törmää moni juoksuharjoittelun aloittaja. Parin viikon jälkeen innostus lopahtaa tai pahimmillaan saat rasitusvamman. Lenkkarit jäävät… Jatka lukemista Näin aloitat juoksuharjoittelun

Liikunta palkitsee

Stressaako, ahdistaako, väsyttääkö, puristaako vyö tai pipo? Aloita lisäämällä liikuntaa. En väitä, että liikunta ratkaisisi hetkessä kaikki ihmisen mieltä kalvavat asiat. Väitän, että säännöllisellä liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja mahdollisuus liikuntaan on jokaisen ulottuvilla. - Miten niin jokaisen ulottuvilla?  Ei ole aikaa, ei varaa, ei voimia, ei sopivaa lajia eikä intoakaan lähteä juoksemaan tai… Jatka lukemista Liikunta palkitsee

Hankkisinko personal trainerin

Moni tietää tuskan, jota tuntee kun ei jaksa tai viitsi nousta sohvalta viemään edes koiraa ulos. Työpäivän päätteeksi ihminen kokee ansaitsevansa lepotauon – usein huonolla omallatunnolla. Toki meillä kaikilla on oikeus elää tapojemme ja mieltymystemme mukaan ja jokaisella on suorastaan velvollisuus laiskotella ja rentoutua silloin tällöin. Mielessä viivähtää kuitenkin kenties ajatus, että paremmasta fyysisestä kunnosta… Jatka lukemista Hankkisinko personal trainerin